Viime Tapahtumaviestin pääkirjoituksessa otin kantaa siihen, että kaikilta tapahtumajärjestäjiltä pitäisi edellyttää samoja lain edellyttämiä lupia ja ilmoituksia. Tämän pitäisi koskea myös niin sanottuja ”rinkejä” tai ”kiertoja”, joita maahamme on ilmestynyt viime aikoina kiihtyvällä vauhdilla esimerkiksi erilaisten toripäivien, Street Food -päivien ja katuruokatapahtumien jne… nimillä. Asiasta syntyi melkoinen poru varsinkin ”kiertojen”…
KANSAINVÄLISTEN SUURMARKKINOIDEN 2025 PAIKKAHAKU KÄYNNISTYI
Suomen johtava markkinaelinkeinon asiantuntija TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus järjestää touko-lokakuussa 2024 kaksikymmentä paikkakuntaa käsittävän Kansainvälisten Suurmarkkinoiden kiertueen. Kiertue on rikkonut monin paikoin kävijäennätyksiä. Esimerkiksi yhdellä kiertueen pienimmistä kaupungeista eli Raumalla kävi nyt 24.-27.7. reilusti yli 70.000 kävijää. Merkillepantavaa onkin, että Kansainvälisten Suurmarkkinoiden suosio sen kuin lisääntyy vuosi vuodelta…
Turun Kauppatorilla jälleen Suurmarkkinoita
Turun Kauppatorilla riitti vilskettä 22.-24.3.2024, kun siellä järjestettiin ensimmäiset Suurmarkkinat yli kymmeneen vuoteen. TMK:n toiminnanjohtaja Ari Kallas kertoo, että Turun kauppatorilla on pitkät perinteet markkinapaikkana ja muun muassa TMK järjesti 1990-luvun alusta asti siellä joka kevät ja syksy todella suositut Maalaismarkkinat. Perinne katkesi, kun Kauppatorin alle alettiin rakentamaan pysäköinti- ja…