Kansainvälisten Suurmarkkinoiden vuoden 2022 kiertueaikataulu julkaistu

Kansainvälisten Suurmarkkinoiden vuoden 2022 kiertueaikataulu julkaistu

TÄMÄN VUODEN KIERTUE SUJUNUT HYVIN JA TURVALLISESTI

TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus on järjestänyt kesä-syyskuussa tiukkoja turvallisuustoimenpiteitä noudattaen kuusitoista kaupunkia käsittäneen Suurmarkkinakiertueen, jossa samassa kokonaisuudessa ovat Kansainväliset ja Suomalaiset Suurmarkkinat. Mukana on ollut yrittäjiä 25 eri maasta ja 15 eri maakunnasta Suomesta erikoistuotteineen. Suurmarkkinoilla keskeisenä ideana on ollut, että markkinoilla on myynnissä eri maiden ja maakuntien erikoistuotteita niin, että niiden valmistajat/kasvattajat ovat itse myymässä ja esittelemässä tuotteitaan. Mukana onkin ollut sisällöllisesti ja visuaalisesti upeita sekä elämyksellisiä osastoja. Myös toinen toistaan upeammat kansainväliset ruokaosastot ovat tarjonneet runsaasti syötävää jokaiseen makuun. Mukana on ollut todella paljon muutakin kuin vain ruokaa eli esimerkiksi käsitöitä ja tekstiileitä.

Viranomaiset tyytyväisiä Suurmarkkinoiden terveysturvallisuuteen

Suurmarkkinoilla isot ”Terveenä tervetuloa markkinoille” kyltit suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi turvaohjeineen ovat tervehtineet heti porteilla jokaista alueelle tulijaa samoin kuin yleiset käsidesipisteet. Myös kaikilla kauppiailla on ollut osastoissaan ilmaiset vapaasti yleisön käytössä olevat näkyvästi merkityt käsidesipisteet. Kaikki markkinoiden kauppiaat ja henkilökunta ovat joutuneet ennen kiertueen alkua käymään pakollisissa koronatestissä niin, että kukaan ei tietämättään tuo tautia tullessaan. Koko henkilökunta ja kauppiaat ovat käyttäneet maskia tai visiiriä. Selkeä ohje on, että sairaana tai edes pienintäkään koronan oiretta tunteva henkilö ei ole tullut markkinoille. Markkina-alueet on jaettu valvonnallisesti useisiin lohkoihin, joissa jokaisessa on ollut omat järjestyksenvalvojat, toimitsijat, siistijät jne. TMK:lla luotetaan terveeseen ”maalaisjärjen käyttöön” ja siihen, että jos järjestäjät, kauppiaat kuin asiakkaatkin tekevät yhdessä parhaansa, niin se mahdollistaa tapahtumien järjestämisen tulevaisuudessakin.

2022 kiertueen aikataulu julkaistu

Ensi vuoden kiertue käsittää peräti 19 paikkakuntaa toukokuun alusta syyskuun loppuun. Mukana on useita uusia mielenkiintoisia paikkakuntia. Kiertue on herättänyt jo nyt suurta mielenkiintoa ja varauslomakkeita on tullut todella paljon. TMK on lähettänyt perinteiseen tapaan kutsut myös Euroopan eri maiden alan järjestöille lähettää edustajansa Suomeen 2022 kiertueelle.

2022 kiertuepaikkakunnat,
varauslomakkeet ja lisätiedot
www.eurooppamarkkinat.fi

Rovaniemen Kansainväliset&Suomalaiset Suurmarkkinat 2.-5.9.2021 pidettiin perinteiseen tapaan osana Rovaniemi-viikkoa. Suurmarkkinat kokosivatkin todella hyvin väkeä koko Lapista.