Ensimmäiset Suomalaiset Suurmarkkinat

Ensimmäiset Suomalaiset Suurmarkkinat

Joensuu Areenan Suurmarkkinoilla 14.-15.3. on kunnia aloittaa TMK:n lanseeraaman Suomalaisten Suurmarkkinoiden kiertueen. Etukäteiskiinnostus on ollut erittäin kovaa ja lisäksi Joensuu on pullollaan turisteja markkinoiden ajankohtaan Kontiolahdella järjestettävän ampumahiidon maailmancupin osakilpailun ansiosta.

Tärkeimpiä huomioitavia asioita Suomalaisista Suurmarkkinoista

Sisältö on aivan keskeisessä roolissa eli kuten nimikin kertoo niin Suomalaisilla Suurmarkkinoilla pääosassa ovat nimenomaan suomalaiset kauppiaat omine erikoistuotteineen. Suomalaiset Suurmarkkinat ovat kuin isot maakuntapäivät erona vain se että sinne pyritään saamaan yhtä aikaa kaikkien Suomen 19 eri maakunnan erikoistuoteet ja edustajat yhtäaikaisesti paikalla muodostaen kiinnostavan ja ainutlaatuisen kokonaisuuden.Liikaa samaa tai samantyyppistä artikkelia myyviä kauppiaita emme ota.

Mitä mukana olevilta kauppiailta edellytetään?

Kaikilta kauppialta edellytetään näkyvästi esillä olevaa Suomen lippua sekä oman maakuntansa maakuntatunnuksia (viiri tai lippu). Suomessa on iso joukko upeita ja hyvännäköisiä maakuntatunnuksia, joita ei tähän asti ole kovinkaan paljoa käytetty virallisten tilaisuuksien ulkopuolella. Nyt tilanne muuttuu ja ylpeänä esittelemme yleisölle maakuntien Suomen, jolla on paljon upeaa tarjottavaa meille kaikille. Näyttäviä ja edullisia maakuntatunnuksia on saatavilla edullisesti mm. TMK:n kautta tilaamalla. Kaikilta mukana olevilta yrittäjiltä edellytetään minimissään siistiä ja puhdasta osastoa sekä aitoa panostusta oman osaston visuaaliseen ulkoasuun. Kaikkien on siis aidosti panostettava omaan osastoonsa. Se mikä on aikaisemmin riittänyt tavallisilla perusmarkkinoilla, ei riitä Suomalaisilla Suurmarkkinoilla.

Miten ns. vanhat kauppiaat huomioidaan?

Ns. vanhoille kauppiaille tarjotaan pääsääntöisesti edelleen omaa ns. vanhaa paikkaa. Poikkeuksena kahvilat, ruokapaikat, makeistenmyyntipaikat ja ns. isot tekstiilinmyyntipaikat, joista sovitaan aina erikseen huomioiden ensin ne kauppiaat, jotka ovat varanneet koko Suomalaisten Suurmarkkinoiden kiertueen. Kaikkien kauppiaiden on kuitenkin noudatettava ohjeita ja määräyksiä esillepanosta ja maakuntatunnuksista. Suomalaisilla Suurmarkkinoilla ei kenelläkään ole mahdollista saada monopolia tietylle tuotteelle, mutta samaa tai samankaltaista tuotetta otetaan mukaan vai rajoitetusti huomioiden kunkin tapahtuman luonteen ja tapahtuman koon.

Laaja mainostus ja tiedotus

Suomalaisia Suurmarkkinoiden mainostus ja tiedotus tullaan nostamaan aivan uudelle tasolle, jollaiseen on totuttu vain Kansainvälisten Suurmarkkinoiden yhteydessä. Mukana mainostuksessa ovat kaikki mahdolliset mediat (eri tapahtumissa eri variaatioita) kuten lehdet, radio, TV, laaja tienvarsimainostus sekä sosiaalisen median laaja käyttö. Suomalaiset Suurmarkkinat halutaan tietoisesti rakentaa erittäin vahvaksi ja kiinnostavaksi brandiksi, joka kiinnostaa suurta yleisöä laajalla rintamalla vauvasta vaariin.

Lähtökohtana kauppiaiden ja koko markkinaelinkeinon menestyminen

Paikkamaksut on tarkoitus jatkossakin pitää kohtullisina vaikka markkinoita muuten kehitetään monin eri tavoin. Lähtökohtana on, että kaikki Suomalaisille Suurmarkkinoille hyväksytyt kauppiaat myös saisivat tehtyä hyvää tulosta ja sitä kautta pystyvät aidosti kehittämään omaa toimintaansa.

Kaikkien Suomalaisista Suurmarkkinoista ja erityisesti Joensuu Areenan Suurmarkkinoista kiinnostuneiden kannattaa nyt olla hereillä ja alkaa kiireen vilkaa hoitamaan paikkavarauksiaan. Säävarma sisähalli ja Suomalaiset Suurmarkkinat ovat oiva yhdistelmä!

Yksittäisiin tapahtumiin varaukset tehdään edelleen TMK:n toimiston, TATI:n tai kotisivujemme kautta.

Lisätiedot ja varaukset www.markkina.net tai TMK:n toimiston kautta puhelimitse 020 7498700 arkisin klo 9-16 välisenä aikana.

Ari Kallas