2018 Kansainvälisten Suurmarkkinoiden teemana Makujen maailma

2018 Kansainvälisten Suurmarkkinoiden teemana Makujen maailma

Suomen johtava tapahtumaelinkeinon asiantuntija TMK Tori- ja markkinakaupan palvelukeskus järjestää 2018 kesällä kuusitoista kaupunkia käsittävän Kansainvälisten Suurmarkkinoiden kiertueen.

Kansainvälisillä Suurmarkkinoilla keskeisenä ideana on, että markkinoilla on myynnissä eri maiden ja maakuntien erikoistuotteita, niin että niiden valmistajat/kasvattajat ovat itse myymässä tuotteitaan. Viime vuoden kiertueella oli mukana 120 yrittäjää yli 30 eri maasta. Markkinat olivat huikea menestys! Kansainvälisten Suurmarkkinoiden kiertue oli kokonaiskävijämäärältään viime vuonna maamme suurin yleisötapahtuma kooten noin 1,4 miljoonaa kävijää. Suurimmat yksittäiset tapahtumat olivat Kotkassa ja Helsingissä.

Elokuussa 2017 on lähetetty kutsut kaikkien EU-maiden tori- ja tapahtumaelinkeinon järjestöille lähettää omat edustajansa Suomeen kesäksi 2018. Lisäksi positiivisen palautteen houkuttelemana lukuisat eri yhteisöt ovat lähestyneet suoraan järjestäjiä saadakseen edustuksensa mukaan kesän 2018 Kansainvälisille Suurmarkkinoille. Lopputuloksena onkin taas upea miksaus eri maiden erikoistuotteita ja toinen toistaan upeampia osastoja.

Kansainväliset Suurmarkkinat ovat elämysten ilotulitusta
Tulevan kesänä haastamme markkinoiden kävijät kokeilemaan miltä maailma maistuu, tuoksuu ja tuntuu! Luvassa onkin upeita elämyksellisiä osastoja ympäri maailmaa ja virallinen teema on ”makujen maailma”. Mukana onkin lukuisia uusia ja upeita kansainvälisiä ruokaosastoja tarjoten syötävää jokaiseen makuun. Mukana on toki paljon muutakin kuin vain ruokaa eli esim. käsitöitä ja reilun kaupan tuotteita on runsaasti. Jättikokoinen hollantilainen kukkakauppa ihastuttaa kauneudellaan ja hämmästyttää edullisilla hinnoillaan. Myös Suomen eri maakuntien erikoistuotteita on näyttävillä osastoilla mukana.

Lisätietoja ja mm. varauslomakkeet ensi vuoden Kansainvälisistä markkinoista löytyvät osoitteesta www.eurooppamarkkinat.fi.

2018 kiertuepaikkakunnat ja aikataulu:
Tampere to-su 24.-27.5. Hämeenpuisto
Vantaa to-su 31.5.-3.6. Tikkuraitti, Asematie, Peltolantie
Lahti to-su 7.-10.6. Teatterin etu ja Kirkkokatu
Forssa to-su 14.-17.6. Kauppatori ympäristöineen
Mikkeli to-su 21.-24.6. Satama ympäristöineen
Lappeenranta to-su 28.6.-1.7. Satamatori ympäristöineen
Jyväskylä to-su 5.-8.7. Lutakonaukio ja satama
Turku ke-su 18.-22.7. Aurajoen rannat ja Suurtori
Rauma ke-la 25.7.-28.7. Ydinkeskustan kadut
Hyvinkää to-su 2.-5.8. Kauppatori ja Willantori
Joensuu to-su 9.-12.8. Matkustajasatama
Kuopio to-su 16.-19.8. Kauppatori ympäristöineen
Oulu to-su 23.-26.8. Kauppatori ympäristöineen
Tornio to-su 30.8.-2.9. Länsiranta ja Hallituskatu
Rovaniemi to-su 6.-10.9. Rovakatu ja kävelykatu
Helsinki 4.-23.9. Narinkkatori ja Lasipalatsin aukio